Jos kristinuskon oppien mukaan Jumala loi ihmiset omaksi kuvakseen, ja Hän on luonut kaiken, kenen kuvaksi hän loi enkelit? Vai onko kaikella luodulla oma, ylemmästä voimasta riippumaton tahto, joka on mahdollistanut muun muassa Luciferin lankeamisen? Danielle Trussonin esikoisromaani Enkelioppi (2010) kertoo ihmisten ja enkeleiden hiljaisesta, vuosisataisesta sodasta maan päällä. Trussonin teoksen enkelikäsitys poikkeaa paljon kristinuskon linjasta: enkelit ovat voimakkaita, heillä on valtaa, mutta ihmisillä on erityisominaisuutenaan tunteet ja järki, joilla he voivat päihittää nämä taivaalliset olennot.
Enkelioppi muistuttaa paljolti Dan Brownin luoman hahmon Robert Langdonin seikkailuita vapaamuurarien arvoitusten parissa. Tiede – tosinsanoen angelologia eli enkelioppi – ja uskonto kamppailevat Trussonin teoksessa sekä toisensa puolesta että toisiaan vastaan: Enkeliyhteisö juurruttaa ihmisiin uskoa evoluutioon kätkeytyäkseen massan joukkoon, mutta samaan aikaan enkelitutkijat keräävät todisteita jumalallisista ilmentymistä kuten taivaallisista soittimista. Agnostikkona teosta on kiinnostava lukea, sillä mikään siinä ei todista suoraan Jumalan olemassaolon puolesta eikä sitä vastaan. Pääpaino tarinassa on siinä, että enkelit elävät keskuudessamme, tosin ihmisen ja enkelin risteytyksinä, nefileinä (puhtaat enkelipiirteet), hybrideinä (inhimillisiä ja enkelillisiä piirteitä) ja ihmisinä (vain ihmispiirteitä), koska heidän esi-isänsä ovat rikkoneet sääntöä pariutua ihmisrodun kanssa.
Arkkienkelit pysyvät kertomuksen sivuosassa, mutta mielestäni nämä seitsemän enkeliä (tunnetuimmat neljä ovat Mikael, Rafael, Gabriel ja Uriel, vähemmän tunnettuja Samuel, Zadkiel ja Jofiel, joille on myös vaihtoehtoisia nimityksiä) ovat kiintoisimmat. Jokaisella arkkienkelillä on eri tehtävä – toisin sanoen ihminen voi valita, kehen samaistua. Malli on ollut aina tärkeää ihmisille: tämä selittää kiinnostuksemme esimerkiksi horoskooppeihin sekä humoraalioppiin eli nelinesteoppiin, joka jakoi ihmiset tietyin perustein neljään temperamenttityyppiin: sangviinisiin, koleerisiin, melankolisiin ja flegmaattisiin. Omanlainen jako on myös arkkienkeleillä: Mikael on soturi (ylin arkkienkeleistä), Rafael parantamisen ja totuuden enkeli (suojelusenkelin esikuva), Gabriel kauneuden ja sopusoinnun tuoja (Jumalan sanansaattaja), Uriel Jumalan silmät ja valo (hän on tosin Raamatun ulkopuolinen enkeli).
Samaistuin itse Gabrieliin hänen kaksinaisen roolinsa myötä: Gabriel on sekä hyvien uutisten tuoja että kuolemanenkeli. Synkästä puolestaan huolimatta hän edustaa enemmän armoa kuin tuomiota kristillisessä perinteessä. Lisäksi häntä pidetään taiteilijoiden suojelijana ja totuuden etsijöiden ohjaajana. Suhtaudun kuitenkin agnostisesti tällaisten asioiden olemassaoloon, sillä minulla ei ole tarpeeksi tietoa tai kokemusta, jotta voisin täysin uskoa näiden seikkojen todenmukaisuuteen. Luotan kuitenkin siihen, että joskus samaistuminen hyvään antaa ihmisille viisautta toimia. Toisaalta Enkeliopissa selitetään, miksi uskontoon ei kannata nojata sumeasti. Trussonin teos osoittaa vertauskuvallisesti ihmisyyden tärkeyden ja arvon: se opastaa luottamaan inhimilliseen hyvään ja sen ainutlaatuisiin ominaisuuksiin, järkeen ja tunteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti